OmaisOivan teemalliset iltakahvilat: Omaishoitajan kaikki tunteet ovat sallittuja

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

Kahvilassa kuuntelemme alustuksena Omaishoitajaliiton noin tunnin kestävän webinaarin, jonka jälkeen keskustelua aiheesta.

Tänään katsomme alustuksena Omaishoitajan kaikki tunteet ovat sallittuja -webinaarin:

Läheisen sairaus ei ole maailmanloppu, vaan uuden elämänvaiheen alku. Tämä on ollut yksi niistä ajatuksista, joista Hanna Jensen on saanut tukea ja voimaa omaan arkeensa muistisairaiden vanhempiensa läheisenä. Hän on huolehtinut heistä lähes 14 vuoden ajan ja kirjoittanut molemmista elämänvaiheista kirjan: 940 päivää isäni muistina (2012, Teos) ja Äitini muistina – toinen kierros (2022, Siltala).

Läheisestään huolehtimisesta saa harvoin kiitosta, mutta toisen ihmisen hoitaminen on suurenmoinen, inhimillinen teko. Kun sen vielä tekee arvostavalla tavalla, oma hyvinvointi lisääntyy ja yhteiselo paranee. Sairaus näyttäytyy jokaisella ihmisellä eri tavalla, eikä sairastuneen ihmisen ydintä pidä unohtaa sairauden alle. Siksi omaiselta vaaditaankin luovuutta auttaa läheistään uudessa elämänvaiheessa sillä tavalla kuin tälle olisi parhaaksi – omaa jaksamistaan unohtamatta.

Hanna Jensen jakaa puheenvuorossaan oivalluksensa ja kommelluksensa vanhempiensa auttajana ja kertoo, millä tavalla vaikeudet voi saada tuntumaan vähemmän kuormittavilta. Hanna Jensen on VTM, logoterapeutti ja tietokirjailija.

Ilmoittautumiset iltakahvilaan Päiville: puh. 044 238 6453 / pk.omaisoiva(a)gmail.com

---

Webinaarin katsominen oma toimisesti:

Jos et pääse mukaan iltakahvilaan, mutta haluat nähdä webinaarin, niin ilmoittaudu 9.5. mennessä tästä linkistä.

Webinaari on maksuton ja tarkoitettu omaishoitajille ja kaikille läheisestään huolehtiville. 

Tilaisuus järjestetään verkossa ja osallistumilinkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse.