Joulukuu 2023
Omaehtoisuutta tukemassa
21.12.2023
Osallisuuden kokemuksia keittiössä
Viime kesänä Seniorin kuntoutusjaksolla opin, että itseohjautuvuusteorian mukaan (Edward L. Deci ja Richard M. Ryan) ihmisen kolme psykologista perustarvetta ovat itsenäisyys eli omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteys toisiin ihmisiin. Sisäisen motivaation syntyminen edellyttää näiden tarpeiden tyydyttymistä. Pelkkä ulkoinen motivaatio ei ole yhtä palkitsevaa.
Kysyin Seniorilta, millainen palkkio häntä motivoisi esimerkiksi sängystä ja tuolista ylösnousuun. Vastaus oli ihanan maanläheinen: ”No kyllähän se jo itsessään motivoi, kun tietää, että on päästävä syömään ja on päästävä vessaan.” Näinhän se on.
Mietin, miten omaishoitaja voisi tukea omaishoidettavan omaehtoisuuden toteutumista kotona. Kuntoutuksessa vinkattiin, että kannattaa esimerkiksi antaa hoidettavalle pieniä vastuutehtäviä kotiaskareista. Hänen toimintakyvylleen sopivia siis. Meillä tiskaaminen ja minikahvinkeittimellä oman päiväkahvikupillisen keittäminen ovat askareita, jotka rytmittävät Seniorin päivää ja saavat hänet tuntemaan itsensä tarpeelliseksi keittiössäkin.
Itse opettelen yhä pitämään suutani supussa astioiden puhtausasteesta tai kahvinporoista pöydällä. Kun näkö on heikentynyt ja käsien toiminta rajoittunutta, on kohtuutonta vaatia priimaa lopputulosta. Omaishoitajana minun on vastustettava kiusausta tehdä asiat aina itse, jotta pääsisin heti haluamaani lopputulokseen tai välttäisin ”turhat” sotkut. Pikkulasten vanhemmat pystynevät samaistumaan.
Ratin takaa repsikan paikalle
Viime aikoina olen kuullut monelta omaishoitajalta, kuinka ajokortin menetys on kova isku sellaiselle, joka on tottunut menemään ja tulemaan omien aikataulujensa mukaisesti. Seniori joutui luopumaan ajokortistaan kuutisen vuotta sitten, kun hänen nivelrikon syömä oikea olkapäänsä pamahti lopullisesti. Kyynärvarsi ei nouse enää kuin juuri ja juuri vaakatasoon, eikä kädellä pyöritetä enää rattia. Diagnoosilistan ja dosetin perusteellakin ratkaisu oli ehdottoman järkevä ja oikea-aikainen.
Seniori lienee tehnyt jo vuosia hiljaista surutyötään kortin menettämisen suhteen. Vasta tänä vuonna kuulin ja ymmärsin, kuinka paljon hän olikaan aiemmin nauttinut automatkailusta ja varsinkin kuljettajan roolista. Luulin, että halu ajaa itse johtui vuosikymmenten takaisen peräänajokolarin jättämistä traumoista. Aiemmin nimittäin automme repsikan paikalla istui brittikomedian Hyacinthin kaksoisolento. Nykyään ”apukuski” luottaa jo minuun ja ohjeistusta tulee yllättävän harvoin.
Tämäkin asia olisi selvinnyt jo vuosia sitten ja olisimme välttäneet monen monet jähinät ja väännöt aiheesta, jos olisimme opetelleet kommunikoimaan aikuisen avoimesti jo aikoinaan. ”Se on sitä oppirahhaa”, olisi mammani todennut. Eli kysy, älä oleta.
Harmi, kun oma migreenipääni ja turpoileva kaasujalan nikkani eivät tykkää kuin lähiajeluista. Enää eivät bussiretketkään meiltä onnistu, laivareissuista ja lentämisistä puhumattakaan. Tai ehkä voisivat onnistua, jos löytäisimme jostain riskin avustajan pyörätuolia lykkimään. Pelkän rollaattorin varassa voisi matkanteko tyssätä lyhyeen.
Sote-taksilla Seniori voisi periaatteessa toteuttaa omaehtoisuuttaan ja hurauttaa vaikka Helsinkiin asti, mutta ilman avustajaa reissut jäävät heittämättä. Keväämmällä voisin itsekin yrittää irtautua keskellä päivää matkaseuraksi. Itse vain olen vanhoina hyvinä aikoina tottunut reissaamaan matkailuauton kyydissä niin, että sänky, jääkaappi ja kylppäri kulkivat aina mukana. Suunnaksi saattoi ottaa sen, mihin fiilis ja sää kulloinkin johtivat. Siksi mieleeni ei ensimmäiseksi tule tilata taksia ja hurauttaa johonkin kaukaiseen kahvilaan vartiksi ja saman tien takaisin kotiin (jos Seniori ei haluaisi odotella paluukyytiä paikan päältä tilattuna).
Viime kesänä ehdottamani Korkeasaari tai Linnanmäki saivat heti täystyrmäyksen – liian rankkaa. Mitä tarkoittanee virkistysmatka monisairaan näkökulmasta? ”Virkistysmatka on aina, kun lähtee kodin ulkopuolelle”, summasi Seniori. Kappas, vielä vuosi sitten yleisin vastaus oli: ”Onko pakko?”, kun yritin houkutella häntä mukaan edes ruokakauppaan. Elinpiirimme saattaakin olla laajenemassa nopeammin kuin uskoinkaan. Mitä, jos olenkin itse ollut tässä jarruna? Kahden vessavaivaisen matkailu kun ei aina ole ihan ongelmatonta vieraiden kyydissä. Seniorin Vessapassi® (1) ei paljon lohduta, jos ei ole huoltoasemaa näköpiirissä. Omaa ”portapottia” ikävöiden…
PS Olin kirjoittanut tämän jutun jo varastoon, mutta viimeviikkoisen kuntoutusseikkailumme jälkeen voin todeta, että olemme erittäin onnekkaita, kun Seniorille on myönnetty sekä vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu (2) että pitkäaikainen oikeus Kela-taksin (3) käyttöön.
Seniori tutustui jo vuosia sitten erääseen paikalliseen taksinkuljettajaherrasmieheen, jonka turvallisessa kyydissä olemme saaneet viihtyä jo mm. muutaman pitkän kuntoutuskeikan. Tälläkin kertaa meillä oli suorastaan ratkiriemukkaat viisi tuntia suuntaansa, kun reissasimme pakkaskelissä puolikkaan muuttokuorman kera talven ihmemaahan ja takaisin.
Yhtään ei tehnyt tiukkaa istuminen kuulemma Seniorillekaan, joka paluumatkalla Mäntsälän kohdalla vitsaili matkan uhkaavan päättyä ihan liian nopeasti. Henkilökemioiden kohdatessa täyttyy siis kolmaskin psykologisista perustarpeistamme. Terkkuja vain luottokuljettajallemme, jos satut eksymään blogiin. Toukoukuussa toivottavasti jälleen matka jatkuu (sekä jutut siitä, mihin viimeksi jäätiin) ja nauru raikaa.
Seniorin omaishoitaja
1. https://ibd.fi/viestinta/vessapassi/
2. https://www.keusote.fi/palveluhakemisto/vammaispalvelulain-mukainen-kuljetuspalvelu/
Omaishoitajan monet roolit, osa 2
13.12.2023
Personal shopper eli henkilökohtainen osto-avustaja-patistaja-kantaja
Eräänä sunnuntaiaamuna kotona. Talvea pukkaa, ja syyspaidat on pidetty loppuun tai koristeltu ruokatahroilla. Olisi pakko hankkia pian uusia.
- Heti kun on saarnat kuunneltu, aletaan pukea, ja sitten tilataan Sote-taksi. Eilen en kyennyt, mutta tänään ei onneksi enää särje päätä, niin nyt mennään, vaikka on sunnuntai. Muuten se taas jää. Ja siekin olet nukkunut viime yön.
- Jaa-ha, tästä tuleekin taas sellainen kidutuspäivä...
- No, haluatko, että ajetaan naapurikaupungin sijaan vain oman kaupungin kauppakeskukseen? Taksilla siis, omaa autoa en ala lämmittää, kun niin harvoin taksia käytämme.
- Joo, mieluummin niin.
- Siellä joutuu sitten kiertämään useamman kaupan ennen kuin sinun puserosi ja paitasi on löydetty. Ja minulle täytyy muistaa etsiä samalla housuja. Lähdetään heti kun kyetään, ettei tule nälkä jo ennen ensimmäistä kauppaa.
Kauppakeskuksessa
Liike 1
- Aloitetaanpa tästä vaateliikkeestä. Odota tässä, niin kysyn, ehtisikö myyjä auttaa. – – Kovin lyhyttä on tämän syksyn muoti. Tai sitten mekkopituista. Ei täältä nyt taida löytyä mitään sinun näköistäsi. -– Hei, tuolta vastapäätä voisi hyvinkin löytyä jotain.
Liike 2
- Tässä olisi heti tällainen puuvillainen palmikkoneule, josta haaveilit. Oi ei, tämäkin on tällainen nysä! Kierräpä tuosta ja silmäile läpi nuo rekit, jos osuisi silmään jotain, josta tykkäisit, nättiä väriä vaikka.
Myyjä kysyy, voisiko olla avuksi.
- Kyllä, kiitos!
Myyjä tiedustelee, onko värillä väliä.
- Kunhan ei ole sininen!
- Tässähän olisi kiva neule, sovitetaanko?
- Ihan nätti.
- Katsos, myyjä löysi vielä samansävyisen trikoopaidankin. Sovitetaanpas molempia.
- Eikö sitä näe mallaamallakin?
- No täytyyhän meidän kokeilla, taivutko sinä niin, että saadaan nämä puettua kotonakin.
Vartin sovituskoppiähellyksen jälkeen liikkeestä asteli ulos tyytyväinen Seniori vaatekassi rollaattorinsa sarvessa.
- No niin, eikös se ollutkin siinä?
- No ei! Nyt mennään vielä tuohon urheilukauppaan. Sie tarvitset kuntoutusviikolle jonkun kevyen hupparin.
- Enkä tarvitse. Onhan minulla jo se yksi.
- No ei se ole talvilämmin. Kyllä nyt mennään, on näillä paitojakin. – – Älä jää sinne ovensuuhun. Tule tänne keskemmälle, niin voin etsiä ja esitellä sinulle vaatteita. – – Tule tänne peremmälle nyt vain!
Seuraamme lyöttäytyi onneksi pian nuori ja erittäin palvelualtis myyjä. Kolusimme pikakelauksella valikoiman läpi. Vetoketjullinen olisi kätevämpi kuin pään yli vedettävä huppari, tuumasin. Jollain ihmeellä saimme Seniorin houkuteltua vielä sovituskoppiinkin.
- No tämä on nyt niin nätti ja hyvä!
Myyjä arvelee, olisiko pään yli vedettävä huppari kuitenkin liian hankala pukea, ja utelee, josko hän saisi tuoda vielä miesten puolelta yhden viininpunaisen fleecetakin sovitettavaksi – sekin olisi tänään tarjouksessa.
- No sovitetaanpa sekin, kun olet vielä siellä kopissa.
Myyjä kiirehtii kyselemään, miltä tuntuu, meneekö helpommin päälle, vai oliko takkimalli mieluisampi.
- Mitäs jos mie tykkäänkin näistä molemmista?
- No sitten me ostamme molemmat!
Ravintolassa
- Nyt syömään, kauhea nälkä jo! Olikos meillä sinulle sitä ruokalappua mukana? Juu on täällä rollaattorin pussissa näköjään tämä muovitettu paperi. Ei tämä nyt kovin tyylikäs ole, mutta tämä ruokalaji sotkee aina.
- Mikäs tuo pyörylä tuossa pöydällä on?
- Se alkaa pöristä, kun ruoka on valmis, ja sitten minun pitää hakea meidän annokset. – – Kylläpäs kestää! Tämä ei olekaan mikään pikaruokaravintola. Kotiinkuljetettuna ruoka olisi varmaan jo pöydässä. No, nythän meillä on aikaa seurustella.
-Olisikos sinun elämäsi nyt paljonkin helpompaa, jos olisimme muuttaneet siihen asuntoon, jota kävimme katsomassa?
- No ei. Se oli meille liian pieni. Ja sitä paitsi, sitten mie olisin joutunut ajamaan töihin naapurikaupungista. – – No nyt pörähti summeri, vihdoin meidän vuoromme! Tulipa myöhäinen lounas, kohta on jo lääkeaika.
Herkulliset, mutta erittäin sotkevat annokset puoliksi nautittuina, puoliksi mukaan pakattuina, ja Seniorilla rasvat ruokalapulle valuneina huokaisimme tyytyväisinä, kun ei ollut enää nälkä. Sappiparkani saattaisi kyllä pian protestoida.
- Ja sittenkö tilataan taksi?
- No ei vielä. Täytyyhän meidän vielä käväistä ruokakaupassa.
- Höh, en ala mitään!
Ruokakaupassa
- Et kai sie meinaa jäädä tänne aulaan istumaan.
- Kyllä meinaan.
- Etkä sitten valita, että taas sinulla kesti.
- No et kyllä jää sinne sönkimään.
- Mie kuule aina yritän mennä niin nopeasti kuin pystyn.
- Ethän yritä!
- No kuule, se aika tuntuu täällä käytävällä paljon pidemmältä kuin tuolla kaupassa. Lähde nyt mukaan vain, tulet sinne keskikäytävälle istumaan, niin mie voin kysyä mielipidettäsi.
- Enkä lähde.
- Kyllä lähdet.
- En.
- No nyt ylös ja kaupan puolelle!
[Väkätystä ja vastentahtoinen raahautuminen marketin porttien sisäpuolelle.]
Vaateosastolta löysin molemmille vielä mieluisia syysvaatteita, muun muassa Seniorin kaipaaman puolukapunaisen puuvillapalmikkoneuleen seitsemällä eurolla. Miesten urheiluosaston alerekistä lähti itselleni mukaan ulkotakki, jossa on kerrankin tarpeeksi pitkät hihat.
Tiesin, että pian pitäisi Seniorin päästä rollaattorin päältä pitkäkseen, mutta se ei ihan vielä ollut mahdollista.
- Koeta nyt vielä vähän aikaa kestää, ei tänne olla ihan pian tulossa takaisin.
Ruokaosastolle saavuttuamme oli Seniorilla jo kuulemma pääkin kipeä, ja hän lähti etsimään jostain kunnon penkkiä.
- No niin on kohta minullakin. [Olin juuri toipunut neljän päivän migreeniputkesta.]
Yritin äkkiä raapia kasaan ruokatarvikkeet, ja sukkuloin käytävien väliä pikavauhtia etsien samalla Senioria. Kassojen edessä törötti tuttu hahmo rollaattorin kyydissä.
- Arvaa, oliko helppo löytää sinut? Sanoit meneväsi penkille istumaan.
- Ei täällä ollut penkkejä!
Taksissa
Saimme odotella paluutaksia puoli ikuisuutta. Niin oli odotellut taksinkuljettajakin samoilla nurkilla 20 minuuttia edellistä asiakastaan, joka ei koskaan saapunut. Totesin kuljettajalle meillä olleen erittäin tehokas shoppailupäivä. Siihen Seniori:
- Juu, nämä ovat ihan katastrofaalisia nämä tällaiset päivät, kun menee melkein kaksi ja puoli sataa euroa kerralla!
- No kuule, jos sie pari kertaa vuodessa käyt vaateostoksilla, niin kai se nyt tuntuu isommalta summalta kuin se, jos kävisit kerran kuussa ostamassa yhden paidan. Ja ostimmehan me ruokaa ja hygieniatuotteitakin.
Kotona
Kotona ynnäsin, että olimme muutamassa tunnissa hassaanneet molempien vaatteisiin yhteensä yli 320 euroa, ja saaneet sillä rahalla kaksi merkkitakkia, yhden hupparin, kaksi neulepuseroa, neljä trikoopaitaa sekä kaksi yöpaitaa. Housuja en ehtinyt edes vilkaista.
Kallista vai ei? Seniori ei ole shoppaillut itsekseen sitten vuoden 2014, jolloin osti itselleen laadukkaan takin, joka saa edelleen kehuja. On tainnut hintataso hieman nousta yhdeksässä vuodessa.
- Onneksi löysimme kaiken kerralla, ettei tarvitse lähteä enää uudestaan shoppailemaan. – – Ai niin, ne minun housuni…
Tavarat purettuani istahdin kirjoittamaan ylös tätä tositarinaa. Jonkin ajan kuluttua asteli Seniori ohitseni kohti keittiötä.
- Älä nyt vain sano, että sinulla on nälkä. Ei voi olla!
- Kyllä! Missäs ne ravintolaruoan jämät olivatkaan?
Shoppailu käy kuntoilusta.
Seniorin omaishoitaja
Tasapainottelua
7.12.2023
Luottaako vaiko ei? Toimiiko muisti, ja pärjääkö hoidettavani juuri tänään? Omaishoitajana tulee päivittäin käytyä vääntöä itsensä kanssa, paljonko kulloinkin uskaltaa luottaa asioita omaishoidettavan kontolle.
Toisaalta hoidettavan osallisuutta pitäisi lisätä, mutta seurauksista joutuu kärsimään myös omaishoitaja, jos jotain sattuu.
Moneksiko tunniksi uskallan jättää omaiseni yksin kotiin, kun lähden töihin tai asioille? Se, onko hyvä viikko tai päivä, selviää vasta kyseisenä aamuna.
Kun ei varsinaista muistisairautta ole todettu, Seniorikin periaatteessa pärjäisi kotona vaikka kokonaisen työpäivän – jos sattuu hyvä päivä. Tilanne onkin toinen, jos edellinen yö on mennyt harakoille, tai vaikka lääkemuistus stopattu ja unohdettu ottaa tabletit ajoissa.
Tai vaikka lääkkeet olisi muistettu ottaa, ruokailu on voinut viivästyä syystä tai toisesta, jolloin lääkkeet menevät liian täyteen vatsaan proteiinin sekaan, jolloin niiden vaikutus laimenee. Silloin on käynti huteraa, ylösnousu nihkeää, eikä pukeutuminenkaan oikein suju yksin.
”Joo joo!” ”Älä sie tee minusta väkisin muistisairasta!” Nämä ovat tuttuja lausahduksia, kun kyselen, varmistelen ja latelen muistilistoja Seniorille.
Parhaillaan arvon, tohdinko lähettää hänet huomenna yksin tuttuun hammaslääkäriin Kela-taksilla (avustamislisän kera). Oman farmarimme takaluukku on nimittäin jäätynyt jumiin, eikä rollaattori muuten oikein mahdu kyytiin. Itsekin olen tänään hammasoperaatiosta toipuvana lumityörajoitteinen, ja lisää lunta on luvattu ennen huomista.
Käypä hoito -sivustolta olen yrittänyt opetella ymmärtämään paremmin tiedonkäsittelyhaasteita, joita Parkinsonin taudin edetessä voi ilmetä (1). Seniorillakin toiminnanohjaus, muisti ja avaruudellinen hahmottaminen ovat jo heikentyneet. Ongelmanratkaisukyvyn ja tiedonkäsittelyn joustavuuden vähenemisen vuoksi joudun jatkuvasti puntaroimaan, mistä asioista voin luottaa hänen selviytyvän itsenäisesti minäkin päivänä tai hetkenä.
Nyt kun yritän omaishoidon ohella keskittyä työntekoon, tuntuu, että aivoissani kulkevat jatkuvat rinnakkaisprosessit, joista yhdessä yritän pitää omaa työlistaani ajan tasalla ja toisessa ohjelmoida Senioria aktivoitumaan ja osallistumaan arkemme pyörittämiseen voimavarojensa puitteissa. Välillä huomaan uppoutuneeni esimerkiksi kirjoittamiseen niin, että Seniorille antamastani lupauksesta tulla ”kohta” hoitamaan sen ja sen jutun onkin kulunut jo yli tunti.
En voi aina luottaa siihen, että pari päivää sitten antamani pieni tehtävä tulisi hoidettua loppuun, jos en tee välitsekkausta – mikä usein koetaan holhoamisena. Vajaan viiden vuorokauden päästä koittaa kuntoutukseen lähtö. Seniorin vaatteet ja vähän muuta olen jo pakannut, ja lääkkeiden riittävyyden varmistanut, mutta oma pakkausurakkani on vasta pyykinpesun tasolla. Saapa nähdä, onko Seniorilla lauantai-iltana edes oma kosmetiikkapussukkansa valmiina lähtöön.
Täytyisikin muistaa viimeistään kuntoutusviikolta palatessamme tehdä ensi kesän reissua varten valmiiksi muistilistat, mitä kannatti pakata mukaan ja mitä jättää pois, kun mennään jo tuttuun paikkaan uudestaan.
Välillä saan kuulla Seniorilta: ”Sie taidat nauttia tuosta jatkuvasta päsmäröinnistä!” No en todellakaan, mutta ajaudun siihen, jottei kaikki kaatuisi päälleni. Toisaalta hän on myös todennut, ettei ole ihme, jos olen väsynyt, kun elän kahden ihmisen elämää. Kyllä hän kuulemma pärjäisi vähemmälläkin.
Pärjätä vai kukoistaa? Siinäpä jutun ydin. Mutta kenenkään kapasiteetti ei ole rajaton – ei minunkaan. Kiireisimpään aikaan eletään päivä ja hetki kerrallaan, jottei ala ahdistaa liikaa. Delegointia opetellessa…
Seniorin omaishoitaja
1. Käypä hoito -työryhmä Muistisairaudet. Ohje potilaille ja läheisille: Parkinsonin taudin muistisairaus. 22.9.2016. (Lisätietoa aiheesta, artikkelin tunnus: nix01596 (050.044)). Käypä hoito -suosituksessa: Muistisairaudet. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen Yhdistyksen asettama työryhmä. Julkaistu: 29.01.2021. Tila: Päivityksessä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2023 (viitattu 28.11.2023). Saatavilla internetissä: www.käypähoito.fi