Hoitotuen lakimuutos sisäänajovaiheessa

Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva uudistus haluaa lisätä tasa-arvoisuutta

Omaishoidon tukea koskeva lakimuutos astui voimaan 1.7.2016. Kunnilla on aikaa tämän kuun loppuun asti tarkistaa omaishoitospimukset uusien säännösten mukaiseksi.

Hyvinkään Sedun Omaishoitajat ja Läheiset-yhdistys järjesti keskiviikkoiltana yleisötilaisuuden, jossa kerrottiin lakimuutoksen vaikutuksista omaishoitajien arkeen.

-Uusi laki on vielä sisäänajovaiheessa, totesi konsultoiva lakimies Yrjö Mattila.

Hänen mukaansa nykyisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva lakimuutos tuli hiukan kuin puskan takaa.

Tavoite on kuitenkin hyvä, sillä uuden lain tarkoitus on parantaa omaishoitajien hyvinvointia ja lisätä tasa-arvoa eri puolilla Suomea asuvien omaishoitajien kesken. Kunnat alkavat nyt soveltaa lain vaatimia muutoksia.

Uuden lain mukaan kaikilla omaishoitosopimuksen tehneillä omaishoitajille on oikeus kahteen vuorokauteen vapaata kalenterikuuukautta kohden 1.7.2016 alkaen.

Hyvin sitovaa omaishoitotyötä tekevillä oikeus vapaaseen on kolme vuorokautta kuukaudessa.

Vapaita voi sopimuksen mukaan kerryttää pitemmiksi jaksoiksi.

– Tällä hetkellä noin puolet omaishoitajista ei käytä vapaapäiviään, koska sijaishoito ei ole tarpeeksi laadukasta, Mattila totesi.

Kaupungit ja kunnat joutuisivat maksamaan maksamaan 2,8 miljardia euroa enemmän vuosittain, ellei omaishoitajia olisi.

Lakiuudistuksen mukaan omaishoitajille pitää tarjota myös valmennusta sekä hoitotehtävää tukevaa koulutusta. Heille pitää tarjota mahdollisuus hyvinvointi- ja terveystarkastuksiin.

Hyvinkäällä terveystarkastukset ovat ovat jo käynnissä, kertoivat koti-, asumis- ja laitospalveluiden päällikkö  Marjut Lehtinen ja ikääntyneiden palvelukeskuksen tiiminvetäjä Sarianne Jyrkkänen.

 Kuuma-kuntiin valmistellaan parhaillaan yhteneväistä ohjeistusta kotihoitotuen kriteereistä. Tähän asti naapurikunnissa on saattanut olla hyvin erilaisia käytäntöjä.

Molemmat virkamiehet kannustivat omaishoitajia ottamaan yhteyttä kaupungin palveluohjaukseen, jos lakiuudistuksen mukanaan tuomat muutokset askarruttavat.

Uuden lain mukaisiin vapaapäiviin on omaishoitajilla oikeus takautuvasti lain voimaantulosta asti.

Ruohonleikkurilla nettiin?

♦ Omaishoidon lakimuutos vaatii uusia hoitosopimusten läpikäymistä.

♦ Infoillan osanottajat toivoivat lisää tietoa esimerkiksi intevallihoidon kustannuksista ja kuljetuspalveluista.

♦ Hyvinkään palveluja kiiteltiin, mutta toivottiin kokonaisvastuuta.

♦ Toivomus on, että puhelimeen vastaaja ei pakenisi vastuuta, vaan selvittäisi soittajan ongelman.

♦ Kun virkamiehet esittelivät netissä toimivaa palvelutoria, eräs rouva lausahti: Mulla on kolme ruohonleikkuria, mutta niillä ei pääse nettiin.

Elise Saarikko Aamuposti 4.3.2017

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *